Huipulla

Muonio maaliskuu 2012

Kulunut sanonta kuuluu, että huipulla tuulee. Tällä kertaa ei tuullut, mikä oli mukava yllätys Pallaksen rinteissä. Tunnettu tosiasiahan on, että Pallas-Ylläs kansallispuiston huiput ovat kotomaamme korkeimpia Käsivarren ulkopuolella, ja

Muonio maaliskuu 2012

näin ollen tuulikin tuttu vieras.

Tänä talvena on lunta riittänyt ja Pallaksella saattoi sujuvasti suihkia niiden muutaman hoidetun rinteen ulkopuolella. Maisemat ovat varmasti parhaasta päästä, mitä hiihtokeskuksiin tulee, eikä ruuhkakaan ainakaan maaliskuun alussa vaivaa. Nähtäväksi jää, mikä on hiihtolatujen tilanne pääsiäisenä, kun retkikuntamme ottaa ensikosketuksen Muonion latuihin.

Kuvat © Mika Kaivola

Muonio maaliskuu 2012

Kevättalven retkillä

Posio helmkuu 2012

Helmikuun lopulta runsaslumisena kunnon talvena aina vappuun asti on talviretkeilijän parasta aikaa. Ainakin helmikuulla hanki on vielä upottavaa, mikä kannattaa ottaa huomioon reittisuunnittelussa. Mutta kevättä kohden mentäessä hankikanto paranee ja metsäsuksella on huomattavan helppo liikkua. Ylipäätään pitkillä suksilla on helppoa edetä suojuotteita piktin ja talvella sulan maan aikaan saavuttamattomatkin paikat ovat kätevästi hiihtäjän ulottuvilla

Retkikuntamme avasi keväisen retkeilykauden Posio-Kuusamo maisemissa helmikuun viimeisenä viikonloppuna mukavassa säässä ja tutuissa, vaikkakin aina niin hienoissa maisemissa. Koillismaalla kelpaa hiihdellä.

Tällä kertaa majoituimme ylellisesti lakanoiden välissä ja oli varsinaista luksusta päästä poreisiin polskimaan lauantain Riisin retken jälkeen. Toisaalta oma hohtonsa on myös tuvassa yöpymisessä, teltassa ei allekirjoittanut talvella mukavuuden halustaan majoitu. Sulan maan aika onkin sitten aivan eri asia.

Sunnuntaina kolusimme Etelä-Kuusamossa, jossa riittä hienoja vaaroja, järviä ja soita. Myös aurinkoa.

Kuvat © Mika Kaivola

Kuusamo helmikuu 2012

Sairaat sivakat

Suomalaiset metsäsukset ovat monituhatvuotisen kehityksen tulos, ja näillä pitkillä sivakoilla on mukava hiihdellä umpisessa myös pehmeän lumen aikaan. Metsäsuksilla matka taittuu rauhallisesti hoidettujen latureittien ulkopuolella. Voi todella sanoa, että metsäsuksilla talvinen luonto aukeaa, näet enemmän ja olet läsnä luonnossa. Vaikkapa saukon jälkiä on mukava seurata pitkillä sivakoilla ja nauttia samalla kevättalven auringosta. Mäet on toki hieman haasteellisia metsäsuksilla, mutta tunturin tai vaaran valloitusta varten voi reppuun helposti kiinnittää lumikengät. Toimii!

Kuvat (c) Mika Kaivola

Kultakaivos taivaalla?

Oulu helmikuu 2012
Oulu helmikuu 2012

Tulevaisuuden uusi kultakaivos ei ehkä olekaan maan alla vaan taivaalla. Ja tästä ovat myös norjalaiset huolestuneet – ilmeisesti aivan syystä.

Norja on ollut perinteisesti revontulimatkailun vahva maa, mutta kotomaamme Suomi on rynnistänyt vahvasti tässä asiassa

Oulu helmikuu 2012

maailman tietoisuuteen. Ja miksipä ei, onhan meillä aavistuksen verran vähäisemmestä revontuliesiintymästä huolimatta kuitenkin suurempi todellisuus nähdä taivaantulia kuin Norjassa, kiitos vähemmän pilvisyyden.

Myös Oulussa olemme saaneet ihastella varsin näyttäviä revontulia, eikä kuvausmatkalle ole tarvinnut ponnistaa kovinkaan kauas kotoa. Varsinaista lähiretkeilyä siis.

Kuvat (c) Mika Kaivola

Oulu helmikuu 2012