Kurkistus Nammalakuruun

Enontekiö joulukuu 2014
Enontekiö joulukuu 2014

Aatonaattona retkikohteeksi valikoitui Nammalakuru. Joel Aholan mainioiden oppaiden mukaan Nammalakurun autio- ja varaustupa on Pallas-Yllästunturin kansallispuiston suosituimpia yösijoja. Meillä ei ollut tarkoituksena yöpyä, tosin tähän vuodenaikaan ei tälläkään tuvalla tunnu ruuhkaa olevan.

Enontekiö joulukuu 2014
Enontekiö joulukuu 2014

Lähtö Vuontispirtiltä oli nahkea, pakkasta oli riittävästi ja liukulumikenkien kantaminen ei tuntunut siltä kaikkein inspiroivimmalta retkeilypuuhalta. Vuontisjärven puronvarsiniityllä upeat maisemat sekä edessä kohoavat tunturit toivat toivottua puhtia ja urheasti tepastelimme liukulumikengät reppuihimme köytettynä kohti Montellin majaa.

Enontekiö joulukuu 2014
Enontekiö joulukuu 2014

Retkikuntamme yhdeksi vakiolausahdukseksi ja vertailun kohteeksi on muotoutunut sanonta ”Tämähän on kuin Särkitunturin polku” ja tätä vertausta viljelimme myös nyt tallustaessamme moottorikelkan uraa Montellille. Muonion Särkijärven Särkitunturille menee usein myös talvella varsinainen valtatie, jota pääsisi vaikka pikkukengillä. Tästä muutama sananen seuraavassa postauksessa. Joka tapauksessa Montellille meni myös turisteja niitä selfieitä räpsimään. Eivät edes huomanneet valkoisessa puuterissa piilottelevaa riekkoa ja saimme rauhassa ihastella siivekkään luottoa lumikiepin suojaan.

Montellilla vihdoin liukulumikengät jalkoihin ja omia latuja kohti Nammalaa. Tunturiylängöllä ja viimalla on Perässäkävelijään mieltäkohottava vaikutus ja reittimme kulkikin mahdollisimman mutkitellen.  Tunturimaisema on aina upea ja kaamoksen värit rauhottavia. Retkueemme saattaa taittaa matkaa pitkätkin ajat puhumatta keskittyen luontoelämykseen ja mahdollisiin omiin ajatuksiin. Itsensä ja omien ajatusten kanssa tosin on tällaisessa matkanteossa tultava toimeen.

Enontekiö joulukuu 2014
Enontekiö joulukuu 2014

Evästaukoa vietimme Nammalan autiotuvalla, vaihdoimme pari sanaa paikalle pölähtäneiden muutaman hollantilaisten kanssa ja suuntasimme takaisin Vuontispirtille. Paluumatkasta muodostuikin varsin vauhdikas alamäkietappi aina Vuontisjärven puronvarsiniityille asti. Inversion ansiosta tunturissa oli hyvinkin kohtuullinen pakkanen pienestä viimasta huolimatta, mutta viimeistään Vuontisjärven rantamille saavuttaessa kylmyyden todella huomasi.

On a day before Christmas Eve we headed to Nammalakuru open wilderness hut. We started our journey from Vuontispirtti but there are summer as well as winter trail between Hetta and Pallas. The best ski season begins in mid February and continues to the end of April.

Altough the sun doesn’t rise above the horizon at all, it is not completely dark whole time. The time between the dark hours is filled with blue twilight and snow’s glow.  Polar night is the time of quiet in nature and snow provides protection for birds.

 

 

 

 

 

 

Takuuvarmaa tykkyä

Muonio joulukuu 2014
Muonio joulukuu 2014

Retkikuntamme vietti jouluviikon Muonion Särkijärvellä, josta toivottavasti onkin muotoutumassa jonkinlainen perinne. Viikko oli täynnä päiväretkeilyä liukulumikenkien testailujen merkeissä upeassa kelissä mitä parhaimmissa maisemissa.

Muonio on Lapin mittakaavassa maantieteellisesti melko pieni paikka ja välimatkat eri mansikkapaikkojen välillä on kohtuullisen lyhyitä verrattuna vaikka Kuusamoon, joka toki ei ole Lappia vaan Koillismaata. Hokeista olisi tarkoitus tehdä ihan oman postauksen merkeissä yhteenvetoa, nyt siihen taattuun tykkyyn.

Sammaltunturin kierros on yksi varma klassikko tykkypuiden ihailuun, helposti saavutettavissa eri suunnista ja eri kulkuvälineillä. Maisemiakaan ei toki sovi moittia, varsinkaan kaamoksen väreissä. Porokämpälle pääsee pikkusuksilla Jeriksen suunnasta, mutta sydäntalven aikaan mieluisampi vaihtoehto on rauhallinen eteneminen umpisessa metsäsuksilla tai kuten tällä kertaa, liukulumikengillä. Myös lumikengille tämä on sopiva kohde, tosin reitiksi kannattaa valita meno-paluu Mustavaaran kautta. Ehdoton vaatimus on, että kiire pitää jättää parkkipaikalle ja virittää aistit sydäntalven pieniin riemuihin.

DSC_4420 copy

Retkemme alkoi jänkää pitkin Mustavaaran porokämpälle. Etappi tasamaalla ei liene liukulumikenkien vahvuus, mutta niillä pääsee pusikkoon ihastelemaan lumijälkiä pitkiä metsäsuksia näppärämmin. Vaikka suolta Pallasten suuntaan onkin perinteiset postikorttimaisemat, tämän retken paras osuus alkoi ehdottomasti porokämpän jälkeen. Siitäkin huolimatta, että Perässäkävelijän huolimattomasti pakatut eväsleivät ja mehu olivatkin jäässä.

Muonio joulukuu 2014
Muonio joulukuu 2014

Porokämpältä retkueemme suuntasi Sammaltunturin ketunlenkin kautta Mustavaaralle. Tämä on sitä sydäntalvisen tunturimaiseman ja retkeilyn parhautta, tykyn painosta taipuilevia kuusenkäkkäröitä, kaamoksen maalaamia upeita värejä ja sitä tutkitusti Euroopan puhtainta ilmaa. Eikä toki sovi vähätellä laskun tuomaa riemua. Mustavaaralla nautiskelimme niin sinisestä hetkestä kuin maisemistakin tietenkin sillä tykyllä höystettynä.

Muonio joulukuu 2014
Muonio joulukuu 2014

 

Fell Sammaltunturi might be one of the best places to see snow crowded trees. It is easy to reach  from the road and from Jerisjärvi there are even ski tracks.