Suosikkivuodenaika

Joulukuu 2014 Muonio
Joulukuu 2014 Muonio

Tulkoon tämäkin jälleen mainittua, mutta talvi on Perässäkävelijän mielestä elämän parasta aikaa. Ja mistä sen sitten tietää?

Suomalaisten ja norjalaisten sääennustusten vertailu on kiihkeää. Mielestäsi on ihan ok suunnata tunturiin -30 pakkasessa. Huomaat että sinusta on tullut syksyn masentavan harmauden aikana nalkuttava akka ja harkitset tekeväsi parannuksen. Kerrospukeutuminen on ainoa vaihtoehto ja itseasiassa tulit hankkineesi uudet kuorihousutkin. Kaikki koko syksyn piinanneet vaivat on poissa ja nautit pakkasen luonnollisesti punaamista poskista.  Sanaristikot ja pingviinidokkarit on riittävän korkeakulttuuria etkä muista koskaan kuulleesi saati lukeneesi mistään venäläisistä klassikoista. Ja edelleen kiipeät tunturiin -30 asteessa puuterin perässä vain siksi, että saat laskea alas. Etkä vieläkään halua pois. Toki talvensa mieluiten viettäisi jossakin Muonion suunnilla. Kuten näissä kuvissa.

Joulukuu 2014 Muonio
Joulukuu 2014 Muonio

 

 

In the sky

Suomussalmi maaliskuu 2015
Suomussalmi maaliskuu 2015

Kevättalvella kannatti jälleen suunnatta katseensa taivaalle. Revontulien ohella myös tähtitaivas on komeaa katseltavaa. Ja Perässäkävelijä tuntee edelleen hävettävän huonosti taivaankappaleita, edelleen se appsi lataamatta.

Maaliskuun otos on Hossan aurinkoisen hiihtoreissun satoa. Ihan teltassa emme majoittuneet, kun lähistöllä oli niin kovin kodikas ja lämmin autiotupa. Tämän olivat myös paikalliset hiiret huomanneet ja siitä kiitoksena kakkivat kuksaani. Onneksi termarin korkki oli sentään säästynyt tältä mielenilmaukselta. Ja tokihan pitäisi muistaa, että autiotuvan pöydälle ei kannata jättää mitään ateriointiin ja ravitsemukseen viittaavaa.

Suomussalmi helmikuu 2015
Suomussalmi helmikuu 2015

Helmikuussakin olimme hiihtämässä, tällä kertaa eteläosassa Suomussalmea. Laskiaisena saimme hiihdellä aurinkoisissa olosuhteissa, mitä edeltävä kirkas yö ounastelikin.

Oulu maaliskuu 2015
Oulu maaliskuu 2015

Viimeinen otos on lähiretkeilyä. Perässäkävelijä myöntää olleensa kotona vällyjen välissä kuorsaamassa (kuulemma tätä olin harrastanut ja uskottavahan se on kun ei ole parempaakaan tietoa yöllisistä puuhista) ja katselleensa nämä reposet kuvista.

Stay outside, look to the stars and your chances of seeing the northern lights are good. And remember Auroras Now!, a service which helps you watching northern lights in Finland.

 

Syksystä kevääseen

Kiutaköngäs
Lokakuu 2014 ja huhtikuu 2015, Kuusamo

Jos Kuusamo kutsuu, on Kiutaköngäs melko varmasti ohjelmassa. Siellä on helppo käväistä jonkun kohteen jälkeen tai matkalla seuraavaan. Tai käydä lohisopalla luontokeskuksella ja siinä sivussa vilkaista miltä yksi Suomen kuuluisimpia könkäitä näyttää juuri tänään. Yleensä toki hyvältä.

Vuosien saatossa retkikuntamme on pistäytynyt Kiutakönkään partaalla säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuten viime vuosina Kuusamossakin. Viime lokakuun alussa köngäs oli vielä hieman hämmentävästikin väreissä ja taas huhtikuussa aivan odotettavasti jäässä. Komea se on molemmissa asuissa.

From autumn to spring. Kiutaköngäs rapids are located near Oulanka visitor centre and quite easily accessible.