Iltaa ja aamua Iivaarassa

Kuusamo elokuu 2015
Kuusamo elokuu 2015

Illan viimeinen auringon kajo ja aamun ensimmäiset säteet. Elokuussa ei enää tarvinnut valvoa niin kovin myöhään Kuusamon korkeudella tämä takia, mutta toisaalta makuupussista piti kömpiä pois epäinhimilliseltä tuntuvaan aikaa. Eli aikaisin.

Kuusamo elokuu 2015
Kuusamo elokuu 2015

Kaikesta huolimatta kannatti, illan hämärtyvät hetket ja aamun sarastus ovat ehdottomasti kokemisen arvoisia asioita. Kerta toisensa jälkeen ja näinkin tutussa paikassa.

Kuusamo elokuu 2015
Kuusamo elokuu 2015
Mainokset

Syksystä kevääseen

Kiutaköngäs
Lokakuu 2014 ja huhtikuu 2015, Kuusamo

Jos Kuusamo kutsuu, on Kiutaköngäs melko varmasti ohjelmassa. Siellä on helppo käväistä jonkun kohteen jälkeen tai matkalla seuraavaan. Tai käydä lohisopalla luontokeskuksella ja siinä sivussa vilkaista miltä yksi Suomen kuuluisimpia könkäitä näyttää juuri tänään. Yleensä toki hyvältä.

Vuosien saatossa retkikuntamme on pistäytynyt Kiutakönkään partaalla säännöllisen epäsäännöllisesti. Kuten viime vuosina Kuusamossakin. Viime lokakuun alussa köngäs oli vielä hieman hämmentävästikin väreissä ja taas huhtikuussa aivan odotettavasti jäässä. Komea se on molemmissa asuissa.

From autumn to spring. Kiutaköngäs rapids are located near Oulanka visitor centre and quite easily accessible.

Päähkänällä

Kuusamo lokakuu 2014
Kuusamo lokakuu 2014

Tuttu, tutumpi, Päähkänä? Ei aivan, mutta on meidän retkue ollut täällä ennenkin. Ja samaan aikaan vuodestakin. Nyt huomio kiinnittyy häikäiseviin keltaisiin koivuihin, tätä ei osaa odottaa lokakuussa Kuusamossa.

Lähes jalkojen alla mutkittelee yksi Suomen kauneimmista kalapaikoista, erämainen Kitkajoki. Täällä Karhunkierros saavuttaa joen, mutta tähän aikaan vuodesta ei aamun tunteina muita ihmisiä näy. Kaukaa kantautuu metsästyksen ääniä, muuten saamme olla aivan omassa rauhassa.

Kitka river seen from Päähkänäkallio -rock at Oulanka national park, Kuusamo. Kitka river area is famous for its nature beauty but on a October morning there were no people.

Kuva @ Mika Kaivola

Heijastuksia/ reflections

Kuusamo lokakuu 2014
Kuusamo lokakuu 2014

 

Matkanvarrella koettua, aivan sattumalta ja täysin suunnittelematta, lokakuinen pakkasaamu näyttää parhaita puolia. Kannatti kömpiä sängystä jalkeille jo ennen kuutta.

Frosty morning and reflections on a pond.

Fairytale forest/ Satumetsässä

Kuusamo lokakuu 2014
Kuusamo lokakuu 2014

Joskus aika ja paikka menettää merkityksen ja kamerallakin voi tehdä maalauksia. Tämä koivumetsä, Perässäkävelijän yksi satumetsä, voisi olla melkein missä vain.

Harmaa lokakuinen pakkasaamu on usvainen. Ja kauniskin se on, omalla tavallaan. Perässäkävelijä kohentaa tulia, kahvi höyryää kuksassa. On hyvä olla.

Morning in October is grey and foggy. In a way it’s beautiful. This birch forest is my fairytale forest, for a short moment.

Kuva @ Mika Kaivola

Könkäällä/ Kiutaköngäs rapids

Kuusamo lokakuu 2014
Kuusamo lokakuu 2014

Kyseessä saattanee olla yksi kuuluisimmista ja kuvatuimmista nähtävyyksistä niin Kuusamossa, Karhunkierroksella kuin Oulangan kansallispuistossa. Ihan syystä, onhan se komeaa katsella könkään kuohuja punaisen dolomiittirotkon syövereissä. Kiutaköngäs tarkoittaakin koskea isossa rotkolaaksossa ja onhan jo köngäs sanana hurmaava.

Perässäkävelijän retkikunta palaa kerta toisensa jälkeen Kuusamoo. Ja ei, en vieläkään osaa lukea itseäni turistiksi Koillismaalla kulkiessani. Kaikki käy, -35 tai +6 kuten tänään. Ja kun osaa valita reittinsä tai aikansa oikein, ei muista kulkijoista ole harmia. Ei edes Kiutakönkäällä. Tosin se saattaa sitten vaatia herätystä lauantaiaamuna klo 5.20. Taipuisitko samaan?

With good reason Kiutaköngäs is propably one of the most well known attraction in Kuusamo, Oulanka nationalpark or Karhunkierros trail. Rapids are about 100 metres long with a drop of nearly 14 metres. The name Kiutaköngäs means a rapid in a large gorge.

Eläinmaailman ihmeitä

Retkillä tapaa välillä hauskoja otuksia eläinmaailmasta. Alkukesän Kuusamon visiitillä saimme tarkkailla muun muassa pesivää tikkaa sekä makkaratikkuihin ihastunutta västäräkkiä ja tupaan pyrkinyttä kärppää.

Käpytikka (dendrocopos major), Kuusamo kesäkuu 2012

Ihmettelimme ensin tikan ärhäkkyyttä ennen kuin tajusimme, että sillä on pesä aivan päidemme yläpuolella. Toivotaan, että pesue ei kovin häiriintynyt meistä. Västäräkin yhytimme Oulankajoen varresta tulipaikalta. Onneksi paikka ei ole retkeilyreitin varressa ja toivotaan, että myöskään melojat eivät olisi häirinneet pesintää. Kärppä taas säikäytti allekirjoittaneen totaalisesti pyrkiessään tupaan lämmittelemään. Eikä häntäheikki muutenkaan vaikuttanut ujolta vaan pikemmin uteliaalta tapaukselta!

Västäräkki (Motacilla alba) Kuusamo kesäkuu 2012
Kärppä (Mustela erminea) Kuusamo kesäkuu 2012

Kuvat © Mika Kaivola